Reply to topic  [ 11 posts ]  Go to page 1, 2  Next
Fairies || Uusia julkaisuja 2016 
Author Message
Dearest
Dearest
User avatar

Joined: April 1st, 2012, 11:38 pm
Posts: 1409
Image

Fairies (フェアリーズ) on kuusijäseninen japanilainen tyttöpoppoo, joka debutoi Vision Factory- kykytoimiston avulla vuonna 2011. Yhtye muodostettiin alunperin seitsemästä yläasteikäisestä nuoresta, mutta sittemmin Kawane Kiyomura lähti kokoonpanosta opiskelujen takia.

Yhtyeen tämänhetkiseen discografiaan kuuluu 8 singleä ja yksi albumi, joka on periaatteessa koonti kaikista julkaistuista sinkuista.

Fairiesin riveistä on muodostettu yksi alaryhmä: Mスリ (Mthree). Siihen kuuluu kolme nuorinta jäsentä ja nimi viittaa paitsi jäsenten määrään niin myös kaikkien nimen ensimmäiseen alkukirjaimeen (Miria, Mahiro, Miki). Mthree debutoi 27.3.2013 ja on julkaissut tähän mennessä kaksi singleä.

Momoka julkaisi ensimmäisenä yhtyeen jäsenenä soolosinglensä Poker Face 23.7.2014. Sinkun a- puoli on julkaistu Fairiesin albumilla, mutta singleä varten kappaleelle kuvattiin video ja b-puolelle levytettiin uusi kappale.


J Ä S E N E T:

井上理香子 Inoue Rikako
- vanhin jäsen
- syntynyt 29.5.1996
- Fairy color: violetti


野元空 Nomoto Sora
- laulaa ja hoitaa myös osan rap- osuuksista
- syntynyt 9.11.1997
- Fairy color: sininen


伊藤萌々香 Ito Momoka
- "päälaulaja"
- syntynyt 15.12.1997
- Fairy color: punainen


林田真尋 Hayashida Mahiro
- kuuluu Mthree trioon
- syntynyt 7.5.1998
- Fairy color: keltainen


藤田みりあ Fujita Miria
- kuuluu Mthree trioon
- syntynyt 15.6.1998
- Fairy color : oranssi


下村実生 Shimomura Miki
- kuuluu Mthree trioon
- syntynyt 22.10.1998
- Fairy color: vaaleanpunainen
- yhtyeen nuorin jäsen


T U L O S S A

9th single「BLING BLING MY LOVE」 | CD Only & CD+DVD | 3.9.2014
- sinkun mukana tulee tilaamispaikasta riippuen erilaiset extrat:

TSUTAYA RECORDS
Business card-style trading card <Ito MOEMOEMOE incense ver.>
※ The shop does not have some handling.
※ appointment only worth will be subject to online shopping.

TOWER RECORDS
Business card-style trading card <Shimomura seedlings ver.>

HMV
Business card-style trading card <Fujita Millia ver.>

WonderGOO · Shinseido
Business card-style trading card <Hayashida Mahiro ver.>

Yamada Denki Group
Business card-style trading card <Nomoto sky ver.>
※ stores do not part handling are also available.

Yamano Music
Business card-style trading card <Inoue Rikako ver.>

mu-mo shop
Business card-style trading card <Fairies all ver.>

CDJapan
photo card randomly selected from 12 kinds (CD+DVD first press)



K A T S O T T A V A A

uusin video:



omia suosikkejani (avaa spoileri)

Spoiler: show
Aloitetaan mun omalla suosikkikappaleella (koko tähänastisesta discografiasta) ja sitten muita hyviä, mutta kaikki ulkopuolelle jääneetkin on kyllä katsomisen/kuuntelemisen arvoisia!!











Last edited by Meja on December 28th, 2015, 3:24 pm, edited 4 times in total.



August 2nd, 2014, 11:24 pm
Profile
Dearest
Dearest
User avatar

Joined: April 1st, 2012, 11:38 pm
Posts: 1409
Videoklippi ensimmäisen konserttikiertueen tiimoilta! Fairies LIVE TOUR 2014 - Summer Party - alkoi 9.8 AiiA Theater Tokyo:sta Shibuyassa.



Lopussa hauska Music Television- lainaus DJ Pyon-sin (Rikako) & DJ SKYn (Sora) tyyliin. :yesyes:

Kiertueella on näkynyt paljon kameroita, joten DVD- julkaisu saattaa olla mahdollinen. :love:


August 16th, 2014, 2:25 pm
Profile
Dearest
Dearest
User avatar

Joined: April 1st, 2012, 11:38 pm
Posts: 1409
Tyttöjen ensimmäinen konsertti DVD & Blu-ray julkaistaan 10.12! Materiaali on kuvattu Tokiossa ja saattaa sisältää myös otoksia muista konserttipaikoista (Osaka, Nagoya).

フェアリーズ LIVE TOUR 2014 - Summer Party -

Kappalelista:

BLING BLING MY LOVE
SILLY BOY
Sparkle
Love Me, Love You More.
光の果てに
No More Distance
One Love
Poker Face(伊藤萌々香)
Your Love(Mスリー)
Super Hero
Beat Generation
HERO
White Angel
More Kiss
Run With U
Song for You


Tällä kertaa mukana näyttäisi tulevan New Year's card, joka vaihtelee myymälöittäin. CDJapan ilmoittaa ennakkotilaajan bonukseksi tarran ja book-case tyylisen pakkauksen.


October 26th, 2014, 1:18 pm
Profile
Dearest
Dearest
User avatar

Joined: April 1st, 2012, 11:38 pm
Posts: 1409
11. single 「相思相愛☆destination」 julkaistaan 15.7!

Image


CD Only

CD
1.相思相愛☆destination
2.Honey Vacation
3.相思相愛☆destination[Eivissa rockin' mix ver]
4.相思相愛☆destination (INSTRUMENTAL)
5.Honey Vacation (INSTRUMENTAL)


CD+DVD

CD
01.相思相愛☆destination
02.Honey Vacation
03.相思相愛☆destination(Instrumental)
04.Honey Vacation(Instrumental)

DVD
相思相愛☆destination -Video Clip-
相思相愛☆destination -Making-


First press extrana CDJapanista tilattaessa kuvakortti (1/12), tapahtumalippu ja ns. "raakaotos" <-- mikä lie sen järkevä suomalainen vastine nyt onkaan. xD

+ mumolla taas kerran omat versiot sinkusta ja tyttöjen esityksistä pystyy ostamaan event venue- version


Ja tässä päivitysten välissä on taas tapahtunut vaikka mitä - maaliskuussa julkistiin mm. 10. single 「Kiss Me Babe / ひらり」. Spoilerista löydätte videoita.


Spoiler: show


...ja sinkun b-puolelta löytyvä Hirari (+paljon livevetoja youtubessa)





June 1st, 2015, 12:39 am
Profile
Dearest
Dearest
User avatar

Joined: April 1st, 2012, 11:38 pm
Posts: 1409


Mr.Platonic

Image Image
CD+DVD | CD Only

Kappalelista:

CD Only
01. Mr.Platonic
02. 「フェアリーズ」歌唱カップリング曲 (全2曲収録予定)

DVD:
01. Mr.Platonic -Video Clip-
02. Mr.Platonic -Making- (収録予定、収録時間未定)


Tässä sinkussa on sellainen erikoisuus, että näiden kahden ns. "normiversion" lisäksi julkaistaan jokaisen jäsenen henkilökohtainen single. Siis esim. Miria ja Mahiro (jotka vähiten loistavat Fairiesin yhteisissä biiseissä) saavat omansa. Myös CDJapan myy näitä!


edit. Tähän mennessä on julkaistu pätkät Momokan ja Rikakon soolokappaleista. Postaan pätkät alla olevaan spoileriin sitä mukaan, kun niitä julkaistaan.

Spoiler: show





Omg tuo Rikakon kappale! :hearts:


October 17th, 2015, 12:03 pm
Profile
Dearest
Dearest
User avatar

Joined: April 1st, 2012, 11:38 pm
Posts: 1409
Fairies uutisia pitkästä aikaa. :yesyes:

- DVD ja Blu-ray Kiss Me Babe ja Puzzle- kiertueen tiimoilta ilmestyy 9.3.
- 13. single ilmestyy 23.3 ja on saanut nimekseen Crossroad.


December 28th, 2015, 3:27 pm
Profile
Dearest
Dearest
User avatar

Joined: April 1st, 2012, 11:38 pm
Posts: 1409
Nyt olisi konsertin kansikuvat ja tracklistat saatavilla (credits: fairiesjpop). :)

Image Image Image

Covers of Kiss Me Babe & Puzzle live tours.

Release date: March 9th, 2016.

First press includes one out of six puzzle pieces.

2nd live tour, Kiss Me Babe (March-May 2015)

Track list:

●Tokimeku TOKYO
●HERO
●Tweet Dream
●Kiss Me Babe
●Sparkle
●BLING BLING MY LOVE
●Wild Baby
●No More Distance
●SILLY BOY
●Don’t You Wanna Dance
●Sweet Jewel
●Beat Genaration
●White Angel
●Super Hero
●More Kiss
●Hikari no Hate ni
●Yell
●Hirari
●Love Me, Love You More.
●Run With U
●Song for You
● +making…probably.

3rd live tour, Puzzle (November-December 2015)

Track list:

●White Angel
●Soushisouai☆destination
●Beat Generation
●More Kiss
●HERO
●Kiss Me Babe
●Tough Girls (Miria solo)
●Runway (Miki solo)
●Terminal (Mahiro solo)
●Massara Mamma Mia (Rikako solo)
●Commander (Sora solo)
●Jun Ai (Momoka solo)
●Mr.Platonic
●Margaret
●One Love
●SILLY BOY
●Sweet Jewel
●Song for You
●Tokimeku TOKYO
●Love Me, Love You More.
●BLING BLING MY LOVE
●Run With U
● +making….probably.


February 20th, 2016, 5:52 pm
Profile
Dearest
Dearest
User avatar

Joined: April 1st, 2012, 11:38 pm
Posts: 1409
Digest of Fairies’ 2nd tour Kiss Me Babe


Digest of Fairies’ 3rd live tour PUZZLE


March 26th, 2016, 4:04 pm
Profile
Dearest
Dearest
User avatar

Joined: April 1st, 2012, 11:38 pm
Posts: 1409
Tytöillä pitää kiirettä keikkailessa ja promotessa elokuun 10. julkaistavaa sinkkua Crossroads. Hieman kritiikkiä on tullut siitä, että Miki ja Momoka ovat ainoat, jotka laulavat. Myös「フェアリーズ LIVE TOUR 2016 -Answer -」on startannut 5.5.


May 8th, 2016, 12:04 am
Profile
Dearest
Dearest
User avatar

Joined: April 1st, 2012, 11:38 pm
Posts: 1409
Tytöt tietää kyllä miten tehdään kunnon show. :hearts: Harmi vain, että sinkun julkaisuun on vielä tooooosi pitkä aika, vaikka tätä on esitetty livenä jo pitkään. :/



June 6th, 2016, 8:53 pm
Profile
Display posts from previous:  Sort by  
Reply to topic   [ 11 posts ]  Go to page 1, 2  Next

Who is online

Users browsing this forum: No registered users and 0 guests


You cannot post new topics in this forum
You cannot reply to topics in this forum
You cannot edit your posts in this forum
You cannot delete your posts in this forum

Search for:
Jump to:  
cron

Forum hosting by ProphpBB | Software by phpBB | Report Abuse | Privacy